Junnu BJJ = nuorten brasilian jiu-jitsu
Brasilian jiu-jitsu (BJJ) on kamppailu- ja itsepuolustuslaji, joka ammentaa piirteensä japanilaisista perinteisistä lajeista kuten jujutsusta ja judosta. Brasilian jiu-jitsu on etupäässä maassa käytävää kamppailua. BJJ:ssä yritetään viedä vastustaja mahdollisimman nopeasti maahan ja tämän jälkeen saada ottelu päätökseen kuristuksella tai erilaisilla lukoilla.
BJJ on laji, jossa nuoret pääsevät mittelöimään painin keinoin tekniikasta, voimasta ja taidosta. Iso osa harjoittelua on mattopainitekniikoiden harjoittelua, muun muassa sidontoja, nivellukkoja ja pyyhkäisyjä. Harjoitukset sisältävät myös itsepuolustusosioita.
Hyvät käytöstavat ohjaavat harjoittelua ja arvomaailman kehittymistä
Hyvät käytöstavat, toisten huomioon ottaminen ja kunnioittaminen ovat olennainen osa Junnu BJJ:tä. Kurinalainen ja säännöllinen harjoittelu parantaa lasten ja nuorten keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä ja itseluottamusta, mikä vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi koulumenestykseen ja vähentää sekä kiusaamisen kohteeksi joutumista että häiriökäyttäytymistä.
Pidämme opetuksessa huolen, että brasilian jiu-jitsua käytetään aina hyvässä hengessä – salin ulkopuolella taitoja saa käyttää ainoastaan todellisessa itsepuolustustilanteessa. Lapset ja nuoret oppivat itsepuolustuksen VSS-taidon eli Vältä, Selvitä ja Selviydy uhkaavista tilanteista.
Kamppailua, itsepuolustusta ja hyvä kunto
Junnu BJJ:n parissa nuori oppii puolustamaan itseään, saa hyvän fyysisen kunnon, tutustuu uusiin kavereihin ja oppii elämässä tärkeitä sosiaalisia taitoja. Brasilian jiu-jitsussa kamppailu viedään maahan ja pyritään päättämään se lukolla tai kuristuksella. Harjoituksissa opit sidontoja, nivellukkoja, kuristuksia, pyyhkäisyjä maassa ja pystyssä sekä jonkin verran kaatoja ja heittoja. Potkut ja lyönnit eivät kuulu BJJ:n urheiluversioon, mutta ne ovat osa BJJ:n itsepuolustusohjelmaa. Huomaat oman kehityksesi lyhyessä ajassa. Oikeiden tekniikoiden ja yhdistelmien käyttäminen sekä nopeiden ratkaisujen tekeminen oikeaan aikaan ja oikeassa tilanteessa vaativat mielen ja kehon saumatonta yhteistyötä.
Harjoittelun aloittaminen ja varusteet
Tutustumistunnille voit tulla verytteluhousuissa ja t-paidassa. Aloittaessasi lajn harjoittelun, tarvitset jiu-jitsu-puvun (gi). Hipkon saleilla on myytävänä pukuja.
Alaikäisen oppilaan tullessa tutustumistunnille, on lapsen huoltajan tultava mukaan ensimmäisellä harjoituskerralla. Opettajamme haluavat kertoa myös vanhemmille lajien harjoittelusta ja siihen liittyvistä käytännöistä.
Katso myös Hipkon verkkokurssi
UUTTA – OPI BJJ-PERUSTEET NETTIVALMENNUKSENA HELPOSTI SELKEILLÄ TEKNIIKKAVIDEOILLA
Hipko on tehnyt enismmäisen suomenkielisen brasilian jiu-jitusun (BJJ) verkkokurssin. Kurssilla käydään läpi Hipkossa opetettavat BJJ:n 20 perustuntia. Kurssi soveltuu erinomaisesti BJJ:n harrastajille harjoittelun tueksi. Videoiden avulla tunneilla käydyt tekniikat on helppo palauttaa mieleen!
Videoilla opetamme sinulle kaikki Brasilian jiu-jitsun perusteet ja lopputuloksena huomaat kuinka paljon tehokkaammaksi, sekä selkeämmäksi painisi tulee.
TÄMÄ ON HELPOIN JA OPETTAVAISIN BJJ-KURSSI, JONKA VOIT VIDEOLLA OPETELLA.
✅Saat kokonaisen, suomenkielisen Brasilian jiu-jitsu -kurssin 57 euron hinnalla loppuelämäksesi.
✅Kurssin valmentaja on Hipkon pääopettaja Timo Räkköläinen
✅Kurssi on perusteellinen oppimatka Brasilian jiu-jitsun perusteisiin, selkeine videoineen ja tekniikkaharjoituksineen.
✅Lisäksi saat myös PDF-muotoisen harjoitusvihkon.
✅Kurssimaksu on kertaluontoinen, ei jatkuvia kuukausimaksuja eikä muutakaan sitoutumista:
🌟🌟🌟vain 57 € kertamaksu ja saat 64 selkeää tekniikkavideota. Kurssi on käytössäsi loppuelämäsi. Ei jatkuvia kuukausimaksuja eikä muutakaan stressaavaa sitoutumista!
Lue lisää: www.bjj-perusteet.fi
Tule mukaan!
Junnu BJJ:n harjoitteleminen on hauskaa!
Hipkossa voit kokeilla haluamaasi lajia ensin ilmaisella tutustumistunnilla.
Varaa nyt ja tule tutustumaan ja kokemaan Hipko-fiilis!
Tervetuloa mukaan tehokkaaseen, oman kunnon ehdoilla tapahtuvaan
treenaamiseen!