Hipkon kevätlauden uusi laji on Thainyrkkeily!
Kurssi alkaa Kontulan salilla to 16.1 ja Metsälän salilla ma 13.1.
Thainyrkkeily sisältää erilaiset lyönnit, potkut sekä kiinniotto- ja puolustustekniikat. Tunneilla opit thai -tekniikoita ja parannat samalla lihaskuntoa, kestävyyttä ja voimaa. Kurssilla opit tehokkaasti thainyrkkeilyn perusteita. Kurssi sopii iästä ja kuntopohjasta riippumatta kaikille aikuisille (+16-v.), etkä tarvitse aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista.
Kontulan tunnit ohjaa menestynyt Essi Riihimäki
Kontulan tunnit ohjaa erittäin kokenut ottelija, jonka rekordista löytyy lajin MM-pronssia!
Essi on koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksenerityisopettaja sekä kasvatustieteiden maisteri. Thainyrkkeily on kuulunut Essin elämää jo 13 vuoden ajan, josta hän kilpaili hyvin aktiivisesti 8 vuotta. Essi aloitti lajin harrastamisen Jyväskylässä ja vakavaksi touhu meni viimeistään vuonna 2012, kun hän muutti Helsinkiin päästäkseni treenaamaan Petri Martinezin oppien mukaan Helsinki thaiboxing clubille. Essi on edustanut thainyrkkeilyn Suomen maajoukkueessa neljänä eri vuonna amatöörien pohjoismaiden-, euroopan-, sekä maailmanmestaruuskisoissa.
Essin parhaat saavutukset:
IFMA World Championship Bronze 2016 -57kg
Finnish Champion 2016 -57kg
Finnish Championship Silver 2014 -60kg
European Championship Bronze 2014 -60kg
Finnish Championship Silver 2013 -57kg
Finnish Championship Silver 2012 -60kg
Nordic Championship Silver 2011 -60kg
Finnish Championship Bronze 2011 -60kg
Metsälän tunnit ohjaa Mikko Ylämurto
Mikko Ylämurrolle kamppailulajit ovat olleet 8-vuotiaasta alkaen elämän tapa. Tuolloin hän aloitti painin, joka on siitä lähtien kulkenut mukana. Karaten Mikko aloitti 13-vuotiaana, jossa hänellä on ruskeavyö ja SM-pronssia. Karatea hän ohjasi aikuisille ja nuorille yli 20 vuotta, kuten myös painia. Mutta Thai-nyrkkeily vei Mikon sydämen vuonna 2002 ja Mikko on käynyt ottelemassa Thaimaassa noin kerran vuodessa. Myös nyrkkeily on lähellä Mikon sydäntä
Mikko on toiminut Merivartiostossa voimankäytönkouluttajana noin10 vuotta ja toiminut siellä myös kuntotestaajana, sekä tehnyt testattaville kunto- ja ruokavalio-ohjelmia.
Mikon harjoitukset ovat olleet pidettyjä: hän kertoo, että treenejä ei vedetä otsa rypyssä ja ohjaukset tehdään ryhmän kunnon ja kokemuksen mukaan. Treenien jälkeen porukalla on otsat hiessä ja Mikon tyyliin kuuluu, että tekniikat ovat realistisia ja toimivia.
VARAA ILMAINEN TUTUSTUMISTUNTI TÄSTÄ>>>
Metsälän sali
Aika: 13.1 alkaen ma klo 20-21 ja pe klo 19.30-20.45
Paikka: Hipko Metsälä, tinasepäntie 36
Kontulan sali
Aika:16.1 alkaen to klo 19-20.15 ja la klo 11-12.15
Paikka: Hipko Kontula, Kontulantie 12