Kevätkausi 2023
BJJ-Kamppailijan polku – Osat 1-4 seminaarisarja
Tuntuuko sinusta että BJJ:n oppiminen on vaikeaa ja kehittyminen hidasta? Entä tuntuuko että et ihan tiedä mitä sille pitäisi tehdä? Et ole yksin. Ongelma on toki pitkään ollut tiedossa, mutta nyt siihen on tarjolla myös ratkaisuja. BJJ on monimutkainen eläin ja sen kesyttäminen kestää kauan. Mutta mikäli hallussa on oikeanlaiset metodit, tätä ongelmaa voidaan helpottaa.
Kevään 2023 Hipko BJJ:n kehitysteema on Opettaminen ja Oppiminen. Käynnissä on siis opetusmetodien kehitys, mutta nyt haetaan lisävauhtia opettamalla harrastajia oppimaan. Harrastajille tämä tarkoittaa tasoryhmien mukaisia seminaareja seuraavasti (huom. vyöarvo kuvaa sitä tasoa jolle sisältö on suunnattu, kyseinen vyöarvo ei ole kuitenkaan ehdoton edellytys seminaariin osallistumiselle):
Seminaarisarjan on tarkoitus tulla osaksi jatkuvaa Hipkon tarjontaa ja auttaa harrastajaa kehittymään kohti mustaa vyötä. Näin ollen sinivöinen voi käydä kaksi ensimmäistä seminaaria nyt ja kolme ensimmäistä seminaaria siinä vaiheessa, kun on siirrytty purppuralle. Ja koko sarjan vielä kertaalleen ruskealla vyöllä. Luit oikein, sama sisältö toimii uudestaan, koska harjoittelijan kehittyessä ”oikeat” vastaukset vaihtuvat ja huomio kohdistuu eri asioihin.
Seminaari on luonnollisesti hyödyllinen niille jotka ovat ehtineet jo mustalle vyölle. Kehittymisen kun tulee jatkua edelleen.
Lisätietoja seminaarisarjasta.
Ajankohdat:
1. Seminaari (Valkoinen, Sininen, Purppura, Ruskea): La 18.3. klo 13-15:30
2. Seminaari (Sininen, Purppura, Ruskea): La 25.3. klo 13-15:30
3. Seminaari (Purppura, Ruskea): La 1.4. klo 13-15:30
4. Seminaari (Ruskea): La 8.4. klo 13-15:30
Paikka: Hipko Metsälä, Tinasepäntie 36
Opettaja: Jukka-Pekka Väisänen
Varustus: BJJ puku
Hinta: 25 euroa/seminaari, 45 euroa/kaksi seminaaria, 50 euroa/kolme seminaaria, 60 euroa/neljä seminaaria
Ilmoittautuminen: timo@hipko.fi
–––––
Keväällä 2023 Hipkon Olarin salilla pidetään Workshop, joka jatkuu pitkin kevättä. Somaattisen harjoittelun perusteena on sensomotorinen oppiminen. Pienen ja hitaan liikkeen avulla tullaan enemmän tietoiseksi nykyhetkestä omassa kehossa ja sen ulkopuolella. Aivoille opetetaan uusi helpompi tapa liikkua, mahdottomasta tehdään mahdollinen, mahdollisesta helppo ja helposta elegantti. Sopii erinomaisesti rentoutumiseen, liikkuvuuden, suorituskyvyn ja luovuuden parantamiseen sekä kuntoutukseen. Suosittelemme kokeilemaan jos oman hyvinvoinnin kehittäminen kiinnostaa.
Katso tarkemmat lisätiedot ja ajankohdat suoraan artikkelistamme.
–––––
22.1.2023
Itis – BJJ: Jesse Malmberg seminaari 1: Half Butterfly Guard Masterclass
Tervetuloa Jesse Malmbergin Half Butterfly Guard seminaariin. Jesse opetti yli 15-vuoden ajan Hipkossa jiujitsua ja opettaa tällä hetkellä Japanissa. Upeeta jos kaikki Hipkolaiset ja Jessen BJJ ystävät pääsevät mukaan hänen seminaaariin. Lisätiedot saat painamalla otsikon linkkiä.
–––––
Tervetuloa Jesse Malmbergin Butterfly Guard seminaariin. Jesse opetti yli 15-vuoden ajan Hipkossa jiujitsua ja opettaa tällä hetkellä Japanissa. Upeata, jos kaikki Hipkolaiset ja Jessen BJJ ystävät pääsevät mukaan hänen seminaaariin. Lisätiedot saat painamalla otsikon linkkiä.
–––––
4.2.2023
Metsälä – 4.2 Sami Markkasen NOGI-seminaari: paine, hallinta ja ohitus
Pitkän linjan jiu jitsu-harrastaja Sami Markkanen tulee vetämään Hipkolle NOGI seminaarin aiheesta kontrolli koko keholla, ahdistavan paineen tuottaminen ja paineen kanssa ohittaminen. Sami on mustavyö, aiheen asiantuntija ja muutenkin joviaali kaveri. Lisätiedot saat painamalla otsikon linkkiä.
–––––
4.3.2023
Metsälä – Jesse Vuorion BJJ-seminaari: Side Control Master Class la 4.3
Tervetuloa menestyvän BJJ ottelijan Jesse Vuorion SIDE CONTROL-seminaariin. Opit palalta kuinka kontrolloida, hyökätä ja liikkua SIDE positiossa, kaikki tämä 3h seminaarilla! Tule mukaan oppimaan
palalta. Lisätiedot saat painamalla otsikon linkkiä.
–––––
Itis – MURU – Mooye Taekwondon mustien – ja ruskeiden vöiden harjoitukset
Hipko järjestää kaikille taekwondon mustille ja ruskeille vöille suunnatut harjoitukset.
Harjoituksissa teemme mooye taekwondon kolmen eri osa-alueen harjoituksia:
1) Kombat – kamppailulliset lyönnit ja potku, sekä yleinen pystykamppailu,
2) Itsepuolustukset,
3) Perustekniikat ja liikesarjat
Katso harjoitusajat painamalla otsikon linkkiä.